torstai 2. kesäkuuta 2011

Aamut ovat paholaisesta

Minä vihaan aamuja. Minä todellakin vihaan aamuja, en vain ole pitämättä heräämisen jälkeisistä ensimmäisistä tunneista, vaan totisesti vihaan niitä. Varsinkin niitä aivan ensimmäisiä sekunteja kun herätys soi, jolloin ei tiedä missä on, miksi on, miten on ja mikä helvetti minut nyt herätti!? Siinä sitten tuijottaa pirisevää kännykkää aseinaan tyhjä katse ja puutuneet kädet, ja hyökkää tuon julmetun laitteen kimppuun epätoivon vimmalla saadakseen sen hiljenemään. Tyytyväisenä omaan nokkeluuteensa ja ripeään toimintaansa sitä painaa päänsä takaisin tyynyyn, saatuaan sen itsestäänsoivan kummallisen vimpaimen toimintakyvyttömäksi. Mutta ei, se perkele alkaa soida uudestaan muutaman minuutin kuluttua! Nyt jo ehkä tajuaa miksi se soi, ja miten siihen tulisi reagoida. Se ei silti muuta mitään, vaan uudelleen saman kohtelun kokee tuo piipattava laite.

Jossain vaiheessa koirat huomaavat emännän heräilevän koomastaan, ja alkavat valua kohti makuuhuonetta. Saan yleensä joka aamu lahjaksi sukan. Likaisen, haisevan ja kuolaisen sukan. Suoraan naamalle. Ja tietenkin keskiruumiin päällä esitetään "ihanaa, olet hereillä, näin että silmäsi ovat auki!" -niminen performanssiesitys, johon kuuluu steppausta ja naamannuolentaa. Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun olen päättänyt nousta, hiipii kissa paikalle ja käpertyy rinnan päälle kehräten nukkumaan. Katalat sabotöörit, yrittävät vaikeuttaa minun muutoinkin vaikeita aamujani entisestään. Ja onnistuvat siinä oikein hyvin.

Vartin kuluttua ensimmäisestä pirinästä nousen ylös. Istumaan. Tuijotan tyhjyyteen kiroten joka ikisen asian tässä maailmassa samalla nuristen ääneen. Venytysten suma vyöryy ylitseni, täyttäen talon vingahduksilla, inahduksilla ja huokauksilla. Elämä alkaa voittaa, mutta vielä olisi suoritettava äärimmäinen uroteko: Päästävä ylös sängystä. Vaikka aivoni alkavatkin jo hieman herätä, ovat kaikki lihakseni edelleen horroksessa. Väsymyksen kutina ja voimattomuus eivät tahtoisi hellittää otettaan minusta, mutta mikään ei tule minun ja kahvin väliin. Niinpä pääsen jotenkuten raahautumaan keittiöön, ja painamaan virtanappia. Enää täytyy kärvistellä muutama minuutti, että saa kahvia ja herääminen saa vihdoin alkaa.

Ajattelin laatia eduskunnalle lakiesityksen, joka poistaisi aamun ensimmäisen tunnin. Kuka on mukana?