sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Heprealainen manikyyri

Äärimmäinen naisellisuuteni paljastui jälleen tässä päivänä eräänä, kun sain lahjaksi manikyyrisetin. Tuijotin tuota kahdeksanosaista palettia ymmärtämättä sen kaikkien osien tarkoitusta. Kuten nyt vaikka peili. Mitä ihmettä teen peilillä, kun viilaan kynsiäni? Katselen maireaa hymyäni kun kynnet kaunistuu? Vai peilailen sormiani joka suunnasta saadakseni täyden kuvan, että miltä ne näyttävät mistäkin päin katsottuna? En tiedä. En todellakaan tiedä.

Sitäkään en tiedä, mitä peeveliä tehdään pinseteillä kynsiä hoitaessa. Käteni eivät kasva karvaa, enkä ole muidenkaan naisihmisten tassujen nähnyt olevan turkin peitossa. Elleivät he sitten tosiaan käytä manikyyrisetin pinsettejä pitääkseen käsiään sileinä. Mene ja tiedä. Kysyä en ainakaan kehtaa.

Seuraavaksi katseeni kiinnittyi kahteen outoon välineeseen: Toinen oli päästään tylppä ja latuska, toinen taas terävä ja kaksihaarainen. Miksei näille ole käyttöohjetta? Vaadin kuvallisen selvityksen näiden toiminnasta! On täysin edesvastuutonta antaa moisia kapistuksia kenenkään haltuun ilman asiallista manuaalia. Luultavasti edes tuon kynsisetin valmistajalla ei ole hajuakaan mihin noita kuuluuisi käyttää, niitä nyt vain sattui olemaan ylimääräisiä varastossa ja ne tungettiin mukaan, että saataisiin hienomman näköinen valikoima. Näin sen täytyy olla.

Mutta loput osat ovat olleet oikein hyödyllisiä, ja niitä osaan käyttääkin: Kynsisaksilla voi leikata kanin turkkiin ilmestyneen takun, kynsileikkureilla leikellä samaisen pupun kynnet, ja metallinen viila on oikein oiva kapistus koirien kynsien hiomiseen. Viimeisellä, eli vinopäisillä kynisleikkureilla voi.. no.. Nehän ovat oikein hyvät kun.. No niiden tarkoitus on olla hauskannäköiset, ja huvittaa ihmisiä sympaattisella olemuksellaan. Näyttävät ihan papukaijalta.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Väliaikaista kaikki on vaan..

Kuumana kesäpäivänä Tenho käveleskeli rennosti pitkin pikkukaupungin katuja hyväntuulisena, mutta ehkä hieman tylsistyneenä. Supliikkimiehenä ja keppostelijanakin tunnetun Tenhon katseessa vilkkui ilkikurinen pilke hänen silmäillessään ympäristöään. Pihat olivat autioituneet kesälomalaisten paettua mökeilleen, eikä kaduillakaan näkynyt muita kuin jäätelönmyyjä ja pari mummoa. Riittävästi siis harmittomaan jekkuun..

Tenhon roteva rakenne, tumma ääni ja itsevarmuus loivat hänestä vakuuttavan  ja uskottavan pilailijan, joten hänellä ei ollut mitään vaikeuksia sepittää tarinoitaan, varsinkaan sellaisille ihmisille, jotka eivät häntä tunteneet. Iloisin mielin Tenho siis jatkoi kulkuaan, ja suuntasi kohti jäätelökioskia ja mummoja.

Tiskille päästyään hän kävi rouvien kanssa juttusille, puhellen niitä näitä, kuten päivitellen helteistä säätä ja sateiden vähyyttä. Mummot nyökyttelivät harmaita päitään, Tenhon kiivaasti miettiessä seuraavaa siirtoaan.
"...mutta kyllä se Taivaan Isä meitä nyt niin koettelee tällä kuumuudella." turisi toinen mummoista, toisen taivastellessa hieman lisää.
Tarkkasilmäiset olisivat tässä kohtaa huomanneet hieman tavallistakin kirkkaamman tuikahduksen Tenhon tenhoavissa silmissä, mutta mummot olivat moisesta autuaan tietämättömiä.
"No mutta minähän voinkin tarjota rouville jäätelöt, niin saadaan Teidän ja Taivaan Isän välit taas paremmalle tolalle, hehheh. Ai mutta anteeksi, olenpas minä tökerö. En lainkaan ole esitellyt itseäni. Tuomas Ankeroinen, tämän kylän uusi kirkkoherra." Mummojen haltioituneet katseet mittailivat Tenhoa päästä varpaisiin, todeten hänet vallan sopivaksi uudeksi paimenekseen, ja vuolaasti kiittelivät kirkkoherraa tämän ystävällisyydestä ja kohteliaisuudesta. Edellisen kirkkoherran käytöstavoissa kun oli kuulemma toivomisen varaa, ja niin oli lepsukin vielä, ettei Herran tahtoa sillä tavalla voinut mitenkään kyllä toteuttaa. Mutta onneksi nyt saatiin kylään oikea mies virkaan, joka osaa varmasti asiansa!

Siinä sitä sahatyöläinen Tenho keskusteli henkeviä kahden lumoutuneen mummon kanssa, viettäen kesälomaansa kirkkoherrana ja jäätelöä maistellen. "Ei ole hullumpi virka tämäkään" ajatteli Tenho. Olkoonkin, että Herran huoneessa hän oli käynyt viimeksi rippikouluikäisenä. Mutta mitäpä pienistä.

Eron koittaessa mummot vielä varmistivat, että pitäähän nyt Herra Ankeroinen varmasti sitten sunnuntaina messun? "No tottahan toki! Ja rouvat ovat oikein lämpimästi tervetulleita kuulemaan Herran sanaa." Hyvillään mummot lupasivat istua heti ensimmäisessä rivissä, ja hartaasti kuunneella mitä uudella kirkkoherralla on sanottavanaan. Itsekseen myhäillen onnistuneesta hyvänmielen pilastaan, Tenho jatkoi matkaansa jättäen pappisvirkansa taakseen, ja aloittaen jälleen sahatyöläisenä lomailun.


Morjens, sano komeet toisilleen. Viimeisen kerran. Hyvää matkaa Tenho.