Joskus tulee oikein viisaita hetkiä, jolloin saa olla ylpeä omista suorituksistaan. ...sen sekunnin murto-osan, kunnes järki alkaa oikeasti toimia ja ei voi kuin ihmetellä ääretöntä hölmöyttään. Useimmiten toivoisin kyllä, että järki ymmärtäisi edes joskus olla kokonaan toimimatta, ja antaa minun edes silloin tällöin tuudittautua valheelliseen nerouteeni. Mutta ei..
Tässä eräänä päivänä katselin ikkunasta ulos tuossa vieressä kulkevaa autotietä. Tavalliseen tapaansa autot siitä kulkivat, toiset kaupunkiin, toiset sieltä pois. Seisoskelin siinä ikkunan ääressä kahvikupponen kädessäni, siemailin ja seurasin elämän menoa. Rauhalliseen hetkeen tuli pian dramatiikkaa, kun kaksi autoa lähestyi toisiaan. Toinen tuli kaupungista, toinen oli menossa sinne. Ja juuri tuossa pienen pihatien kohdalla autot ohittivat toisensa! "Hiukan hienon näköstä hei! Ne ohitti toisensa samaan aikaan!!!" Tämän mahtavan näyn nostattama tunne sai kuitenkin jo puolivälissä tuota ajatusta seurakseen oudon tunteen. Ei sen nyt ihan näin pitänyt mennä...
Muutama vuosi sitten olin ruoanlaittopuuhissa. Ensitöikseni minun piti paistaa jauhelihaa. Köntti pakastimesta, pannu kuumenemaan, hiukan öljyä tirisemään... Tästä lähti liikkeelle neronleimausten vyöry. Katselin sitä jäätynyttä lihakokkaretta, ja mietin että kyyyyllä se tuossa pannulla sulaa! Mitä sitä nyt turhia mikrossa sulattelemaan. Avasin paketin, kippasin lihan suoraan... lattialle. Tietenkin. Paistinpannu tirisi jo kuumuuttaan, joten kiirehän siinä meinasi tulla. Jäinen liha lattialta, kraanan alla huuhtelu ja siitä suoraan pannulle. Jossa oli tosiaan sitä öljyä. Ja kuten vuosia aikaisemmin jo koulussakin oli opetettu, niin öljy ja vesi eivät tykkää toisistaan. Etenkään kuumalla pannulla. Nyt tuli testattua sekin käytännössä. Saatuani rätisevän ja räiskyvän pannun pois kuumalta levyltä otin pienen aikalisän, herättelin aivoni tähän maailmaan, ja aloitin ruoanlaiton alusta. Sulattamalla sen jokseenkin kärsineen jääkokkareen mikrossa..
Tähtihetkiä ovat myös ne kerrat, kun yrittää epätoivoisesti saada kiinni hiljalleen putoavaa paperia huitoen kuin heikkopäinen, saamatta kuitenkaan sitä lappua käsiinsä ennen kuin se jo lojuu maassa. Tai kun leikkaa saksilla itseään sormeen, vaikka näkee sen nakin siinä saksien tiellä olevan. Tai potkaisee itseään polvella leukaan. Tai kokeilee onko hellan levy kuuma. Kämmenellä. Oli se..
