Eilen vietettiin maailmanlaajuisesti Earth Hour:ia, jossa ihmiset ympäri maailmaa sammuttivat valonsa tunnin ajaksi. Niin minäkin. Tai no, en nyt ihan tunniksi. Kahdeksitoista minuutiksi, jos tarkkoja ollaan. Mutta heti asian muistaessani sammutin kiltisti valot, ja istuin kuuliaisesti pimeässä. Mitä nyt tietokoneen ruudulta kajasti kelmeää valoa. Sain jo muutaman minuutin kuluttua tuta hyvän tekoni kirouksen, kun migreeni ilmoitti halustaan tehdä lähempää tuttavuutta pääni kanssa. Kielloistani välittämättä tuo kutale hiipi likemmäksi pimeyden turvin.
Kellon lyödessä puoli kymmenen, oli Earth Hour tullut päätökseensä, ja kahdentoista minuutin piinani oli ohi. Helpottuneena lähdin kulkemaan kohti valokatkaisijaa, mutta kohtasin pimeässä odottamattoman esteen. Musta koira, Pieni ja Viaton, makasi keskellä keittiön lattiaa kuorsaten ja autuaan tietämättömänä maailman menosta. Tai emäntänsä menosta. Ei arvannut raukka, että kohta olisi koittava tyly herätys mukavasta unesta. Niin kompastui emäntä koiraansa kuin poliitikko nokkeluuteensa, ja löysi itsensä tutkimassa kipeästi imurointia kaipaavaa lattiaa. Kiroilustakaan ei tullut mitään, siitä piti huolen kolme märkää kirsua, jotka tulivat oitis tarkistamaan hyvinvointini tökkimällä minua naamaan. Koira säästyi rytäkässä onneksi ilman vammoja, mutta emäntä sai muutaman uuden jo ennestään olleiden seuraksi. Käsi ja hartia jomottaen könysin ylös lattialta, ja nilkutin sytyttämään vihdoin ne valot.
Lohduttaakseni itseäni ja unohtaakseni särkevät raajani, heitin popcorn-pussin mikroon pyörimään. Kilahduksen kuultuani onnuin hakemaan rapsakan herkkuni, mutta pussista nouseva, tavallisesti niin herkullinen höyry näytti tällä kertaa normaalia sakeammalta.. Avatessani pussin, savu sankkeni entisestään, ja näky oli lohduton.
Musta koira, musta polvi, musta mieli, musta popcornmöykky..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti