Keväällä on kummallinen tapa saada ihmiset vinksahtelemaan. Toiset hassahtavat enemmän, toiset vähemmän, mutta hassahtanutta porukkaa ovat kaikki tyynni. Minäkin.
Viime viikonloppuna olin jälleen kerran seikkailemassa kaupungin vaateliikeviidakossa. Olin saanut kutsun juhliin, ja olin kevään aiheuttaman mielenhäiriön takia päättänyt pukea ylleni mekon. Yhdessä armaan emoni kanssa juoksimme liikkeestä toiseen metsästäen sopivaa kolttua. Tai minä kävelin, kaikin puolin pienempi ja lyhyempi äitini yritti pysyä harppausteni perässä.
Jo parin vaateliikkeen jälkeen ylläni leijaili musta ukkospilvi, joka pian alkaisi syytää salamoita ympäriinsä. Tehtävä näytti mahdottomalta, sillä kaikki hamoset oli tehty pienille, siroille ja sopusuhtaisille tyttösille. Kenenkään kohderyhmänä ei ollut yhdeksän metriä koipia omaavat, rintavat amatsonit. Ja minä kun kuvittelin, että mekko olisi paljon yksinkertaisempi metsästettävä, kuin sopivat housut ja istuva paita. Pah! Niin oli työn ja tuskan takana sellaisen koltun löytyminen, johon minäkin mahdun kokonaan, etten ihan heti toista tempaustani.
Mutta niin kuin odottaa saattoi, kurimukseni ei päättynyt tähän. Olin toiveikkaana sullonut uuden hamoseni kauas kaapin perälle, jos vaikka minun ei sitä tarvitsisi enää koskaan nähdä. ....ei ennen kuin jouduin sen ylleni pukemaan juhlia varten. Olisi ehkä kuitenkin ollut viisaampaa harjoitella tuon ihmeellisen kapistuksen käyttöä, sillä sellaista minulla ei ole ollut vuosiin. Nyt jouduin kylmiltään omaksumaan hameenkäytön tapakulttuurin, eikä se sujunut aivan ongelmitta.
Ensinnäkin, jo käveleminen hame päällä on taidetta. Ei voi ottaa tavalliseen tapaan kolmen metrin harppauksia, vaan on sipsutettava pienin askelin. Portaat on kavuttava sivuttain, ettei helma nouse yli sallitun rajan. Vaikka kyllä se siltikin nousee, tarttuu pirulainen sukkahousuihin ja hivuttautuu niitä pitkin ylemmäs ja ylemmäs. Eikä sitä voi kumartua nyhtämään omalle paikalleen, vaan täytyy kauniisti niiata, ettei helma nouse takaa liikaa tai pääntie paljasta yhtään enempää edestä. Autosta nouseminen tai sinne itsensä ahtaminen on myös vaativa ja vaikea operaatio. Ei sieltä vain heitetä koipea ulos ja könytä, vaan ensin käännytään istumaan sivuttain, jonka jälkeen jalat nostetaan kauniisti oven ulkopuolelle, polvet tiukasti yhdessä ja käsi helmalla varmistamassa sen paikallaan pysymisen. Ja istuessa täytyy muistaa tarkistaa, ettei vilauttele vahingossa ahteriaan kaikelle kansalle, tai ettei hyvinkin antava etumus anna yhtään enempää. Ulkona on lisäksi varottava kahdeksan boforin puhureita, jotka saavat aikaan marilynmonroemaisen efektin..
Keväällä on kummallinen tapa saada ihmiset vinksahtelemaan. Minutkin. Jostain ihmeellisestä syystä, vastoin kaikkia odotuksia, ja kaikesta huolimatta oli päiväni tyttönä ihan miellyttävä kokemus. Ajattelin mennä puhumaan jonkun kanssa tästä masokistisesta häiriökäyttäytymisestäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti