Sain Joulupukilta lahjukseksi kauan toivomani lahjakortin hierojalle. Heti vuoden alussa varasin ajan, ja kauhun sekaisin tuntein menin ensimmäiseen mureutukseen. Häveliäänä ihmisenä hieman nolotti kekkaloida tuntemattoman edessä puolialastomana, vaikka onhan minulla jo joltisenkin kokemusta moisesta toiminnasta.. Poskien puna syveni entisestään maatessani pöydällä ja hierojan alkaessa nyhtää housujani alemmas, sillä alusvaatevalintani ei ehkä ollut aivan loppuun asti ajateltu. Lohduttauduin kuitenkin sillä tiedolla, että varmasti hän on ammattilaisena nähnyt jos jonkinlaista.
Siinä lavetilla röhnöttäessäni toivoin, etten kovinkaan montaa kirosanaa ulkoilmoille päästelisi. Enkä päästänytkään. Todisteena siitä on puremisesta hellä huuleni. Järkyttävän kipeän alaselän jälkeen oli vuorossa myöskin kipeä yläselkä, mutta reaktio ei ollut aivan odotettu. Jouduin jälleen puremaan huultani, mutta tällä kertaa siksi, etten nauraisi. Hierojan sormien vilistäessä hartiaani ja lapaluutani pitkin, kulki kuti-ukkojen jono selästä aina metrin päähän reiteen asti. Seuraavilla kerroilla kutina ei onneksi ollut enää niin voimakasta, ja huuleni säästyi lisävaurioilta.
Kipu- ja kutinatuokion loputtua nousin pöydältä vetreänä ja sulavasti kuin kilon jahtimakkara, mutta melkein jouduin istumaan takaisin veren kohistessa paineella pääkoppaani. Maailman heittäessä iloisesti kärrynpyöriä puin äkkiä paidan ylleni, sillä tahdoin olla edes jotenkuten säädyllisesti verhottuna mikäli hetken kuluttua heräisin lattiaan lätsähtäneenä. Vaikka en siis tietenkään ole koskaan vironnut tantereesta ketarat oikosenaan pelkkään pyyhkeeseen kietoutuneena, voisin uskoa että ensimmäinen ajatus tajunnan palatessa olisi täysin sama. "Voi ttu mä näytän typerältä.. Taas..". Siis ihan näin olettaisin.
Tänään olin luvannut hieronnan jälkeen kävellä tervehtimään armasta emoani, ja kerroin olevani perillä yhdentoista maissa. Kuitenkin puhelimeni piipatti tekstiviestin saapumisesta jo puolivälissä matkaa kellon ollessa vasta varttia vaille. En väitä, että minulla olisi mikään hyvä suuntavaisto, en todellakaan, mutta väittäisin osaavani kulkea kahden kilometrin matkan suoraa tietä joutumatta täysin harhaan.
Siinä viestissä luki: "Hei oletko eksynyt?" Kiitti äiti luottamuksesta..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti