Onneksi en ole lääkäri tai kirurgi. Heidän työnsä on niin vaativaa, etten ikimaailmassa pystyisi siihen. Muutoin ei välttämättä olisi mitään ongelmaa, mutta yritäpä pitää pokkaa kun kerrot muulle hoitohenkilökunnalle tai huolestuneille omaisille, että potilaalla on hetkurinta. Ei tulisi mitään. Nauruhan siinä pääsisi ilmoille ja hetkuisi hekotuksensa tahdissa hämmentyneiden omaisten itkuisten silmien edessä. Ei olisi soveliasta sellainen.
Eikä se kirurgin ammatti minulle muutenkaan sopisi. Olen aivan liian utelias luonteeltani pystyäkseni edes rutiinileikkauksiin. Ei sekään olisi soveliasta, että kun potilas makaa vatsa avattuna lavetilla, niin lääkäri siirtelisi sisuskaluja haltioissaan ja hokisi "Oooo, mitäs täältä löytyy..? Ahaa, näinkö sen kuuluisikin olla! Ooooo, tämäpä vasta mielenkiintoista!" Tovin kuluttua kuuluisi hoitajan vieno yskäisy ja kaino pyyntö, että josko se tohtori nyt suvaitsisi katsoa tätä potilaan murtunutta nilkkaa..
Toinen minulle täysin soveltumaton ammatti on rekkakuski. Ensinnäkin siksi, että eksyisin kymmeniä kertoja ennen kuin saisin rahdin perille. Ei mitään hyötyä mistään keepeeässistä tai muista vempeleistä, löytäisin itseni kuitenkin aivan väärästä paikasta. Toisekseen; kadottaisin rekkani. Mikäli rekka perävaunuineen ei olisi neon-valoin koristeltu ja loistaisi kilometrien päähän niin, ettei sitä voisi olla huomaamatta, hukkaisin sen ensimmäisen huoltoaseman pihaan. Yritä siinä sitten pomolle selittää Hankkija-lippis kourassa, että siellä se on jossain päin Tikkulan ABC:tä, mutta kun ei nyt oikein muista että missä siellä..
Enkä nyt oikein tiedä sovellunko edes puutarhuriksi, siis opiskelemaani ammattiin. Tuokaa minulle mikä tahansa kasvi, niin saan sen hengettömäksi. Ja tästä menen takuuseen. Jos se ei kuole tavanomaisilla tavoilla, siis joko liikakasteluun tai muutaman kuukauden unohtamiseen, niin sitten kokeiluun. Useimmiten vastaus kysymykseen "Mitä mahtaa tapahtua, kun..?" on "Se kuolee." Toisaalta taas pystyn käyttämään tätä hyväkseni; osaan kertoa asiakkaille -ehkä nyt en ihan hoito-ohjeita, mutta ainakin sen, mitä ei kannata tehdä.
Mutta ehdottoman pätevä olisin takkamannekiinina. Kulkisin messuilta messuille esittelemässä kuinka ihanaa on loikoilla lämpimän takan edessä kuin kissa uuninpankolla. Samalla voisin tehdä sopimuksen vaatefirmojen kanssa heidän tuotteidensa lämmönsietokyvyn testaamisesta. Rahaa tulisi ovista ja ikkunoista, sillä kyllähän nyt takkamannekiinille on kysyntää! Ainoa huono puoli tässä olisi se, että kukaan messuvieras ei pääsisi kunnolla katselemaan sitä esitteillä olevaa takkaa; jos joku kehtaisi edes vihjata, että täytyisi siirtyä pois edestä, ja siten pois loimuavan takan lämmöstä, murisisin oitis moiselle ruojalle. Ja vaikka olen kuulemma yhtä pelottava kuin koiranpentu, niin muistuttaisin siitä tosiasiasta, että koiranpennuilla on äärettömän terävät hampaat..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti