Joskus mietin, ettei tämä ole oikeasti totta. Mikään ei ole totta. Olen jossain Truman Show -tyyppisessä ohjelmassa, jonka ohjaaja on kiero, pieni mies. Päivät pääksytysten tuo miekkonen juonii aina vain uusia kujeita pääni menoksi, ja yrittää saada katsojalukuja nousemaan mitä uskomattomimmilla tempauksilla. Mutta joskus minä vielä löydän sen oven, ja poistun tästä hullun myllystä. Tai sitten en..
Mutta oikeastaan elämästäni ehkä saisikin hyvän reality-ohjelman, sellaisen Selviytyjät-tyyppisen: Täysin suuntavaistoton, huonon laskupään omaava ja tapaturma-altis nuori nainen lähetetään autiolle saarelle selviytymään haasteista, joista ensimmäinen on ruoan riittävyys. Ennen matkaa on nimittäin annettu tehtäväksi laskea itse kuinka paljon tarvitaan ruokaa vaikka kuukaudeksi. Tarkan laskutoimituksen jälkeen otan mukaani kolme perunaa ja kananmunan.
Ensimmäisessä jaksossa nähdään myös dramatiikkaa, kun eksyn jo ensiminuuttien aikana metsään. Ja kun aikani harhailtuani löydän vihdoin ja viimein tieni ulos, olen täynnä naarmuja ja mustelmia. Tämä harharetki aiheuttaa äänimiehille ja editoijille paljon töitä, sillä metsästä kuuluvat sadattelut ja manaukset tulee sensuroida yksitellen. Helpommalla pääsisivät, jos suosiolla laittaisivat koko minuutiksi yhden pitkän piiiiiiiipin. Mutta eihän se sovi. Yksittäin täytyy heidän piippaaman.
Suurempi haaste olisi kuitenkin ehkä kameramiehillä, joiden täytyisi osata säätää vekottimensa niin, ettei valkoinen ruhoni häikäisisi katsojia. Tropiikissa ei kuitenkaan viitsi jatkuvasti käyttää pitkähihaisia, pitkiä housuja tai kokovartalohaalareita, joten auringonpaiste yhdistettynä maidonvalkeaan ihooni aiheuttaisi suunnattoman säteilyvaaran. Tietysti voitaisiin koteihin jakaa jonkun TV-lehden mukana suojalaseja, mutta ne kuitenkin katoavat tai menevät rikki ennen sarjan loppua. Hyvä puoli tässä on se, ettei yökuvauksiin tarvita erikoiskameraa.
Seuraava haaste ehkä olisi se, miten Amnestyn saisi hiljaiseksi: Eihän ihmisoikeusjärjestö voisi vain katsoa vierestä kun ihmisoikeusjulistuksen viidettä artiklaa rikotaan. Tavallaan. Sillä onhan se kidutusta laittaa minut, näillä meriiteillä, yksin keskelle ei-mitään luonnon armoille. Jos ei minulle, niin ainakin katsojille..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti