Pieni ja Viaton kuuppari

Pohkeessani on mustelma. Se on noin viisitoista senttiä leveä ja muutaman paksu. Sen yläpuolella on myös pari pienempää mustelmaa, ja selvästi ne kuuluvat samaan sarjaan. Mietin kuumeisesti tässä eräänä päivänä, että mihin ihmeeseen olen taas koipeni potkaissut, mutta en keksinyt järkevää selitystä. Kunnes kävelin keittiöön puhellen ruoasta.. Joka ikisellä askeleella pohkeessani tuntui pistävä kipu, ja syyllinen mustelmiinikin löytyi: Pieni ja Viaton -tunnetaan myös nimellä Ahne ja Pohjaton, kirmaili innokkaana takanani iskien päänsä ympärillä olevaa muovikauluria  kipeästi kinttuuni.

Sen lisäksi, että kauluria voi käyttää raipan asemesta, hoituu sillä näppärästi lumityötkin. Kuuppa maahan, ja eikun pinkomaan kovaa vauhtia eteenpäin! Ja jos juuri sillä hetkellä ei satu satamaan lunta, voi kuupan nostaa vauhdilla kohti korkeuksia ja nauttia näin syntyvästä kotitekoisesta lumisateesta.

 Lumikuuppa. On kivvaa.

Ja hirveän kätevä tuo muovihökötys on ruokailutilanteissakin, se kun suojaa herkut ulkopuolisilta hyökkäyksiltä. Samaa voidaan hyödyntää myös nameja saadessa: Nami viskataan äkkiä lattialle, ympäröidään kuupalla laittamalla nenä lattiaan, ja nautitaan kaikessa rauhassa.

Ainoa huono puoli Ihanassa Kuupassa on ollut yksinäisyys. Kaverit eivät tahdo leikkiä Kuupparin kanssa, eikä niitä saa edes kunnolla napattua hännästä kiinni. Mutta ei se oikeasti haittaa, ainakaan ihan niin paljoa kun saa lihapullia (niissä on kyllä outo sivumaku, ihan niin kuin niissä olisi jotain ylimääräistä..) tai menee emännälle valittamaan surkeaa kohtaloaan. Tosin jostain syystä tuo ilkeämielinen ja kylmäsydäminen heittiö ei ole suhtautunut enää ihan niin säälivästi Pieneen ja Viattomaan.. Kummallista..